maanantai 24. toukokuuta 2021

Miksi olen ehdolla kuntavaaleissa?

Olen saanut kunnian olla Haminan kaupunginvaltuustossa viimeiset kaksi valtuustokautta. Tulin ensimmäisen kerran valituksi kaupunginvaltuustoon syksyn 2012 kuntavaaleissa. Olin silloin 20-vuotias ja silloin nuorin valtuustoon valittu.

Nämä vuodet ovat opettaneet minulle paljon niin päättäjänä kuin ihmisenäkin. Tämä aika on vain lisännyt halua ja paloa olla mukana vaikuttamassa yhteisiin asioihin. Olen myös oppinut, että päätöksien tekeminen ei aina ole helppoa tai kivaa. Asioita tulee pohtia tarkasti ja monelta kannalta. Toisinaan päätöksien tekeminen on todella vaikeaa, mutta se kuuluu tähän. On rohkeutta myös uskaltaa kantaa vastuunsa päättäjänä myös vaikeissa tilanteissa.  

Koen, että minulla on aikaa, halua ja paloa jatkaa vaikuttamistyötä. Perehdyn selvitettäviin asioihin huolella, kysyn ja selvitän, jos en jotain tiedä. Koen, että minun työni ei ole vielä tehty. Haluaisin olla tulevaisuudessakin tekemässä yhdessä hyvää Haminaan, sillä politiikka on yhteispeliä. Toivottavasti saan kunnian ja luottamuksen jatkaa työtä Haminan ja haminalaisten eteen näissä kuntavaaleissa. 

Nina Peltonen, numero 73


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti